Kokeet osoittavat, että mikä tahansa aine voidaan magnetoida jossain määrin, kun se asetetaan ulkoiseen magneettikenttään, vaikka magnetisoitumisaste vaihtelee. Niiden ominaisuuksien perusteella, joita niillä on ulkoisessa magneettikentässä, aineet voidaan luokitella viiteen luokkaan: paramagneettiset, diamagneettiset, ferromagneettiset, ferrimagneettiset ja antiferromagneettiset.
Molekyylivirtahypoteesin mukaan aineilla odotetaan olevan suurin piirtein samanlaisia ominaisuuksia magneettikentässä; havaitut erot käyttäytymisessä osoittavat kuitenkin tämän hypoteesin rajoitukset. Todellisuudessa eri aineiden mikroskooppiset rakenteet vaihtelevat, ja nämä rakenteelliset erot ovat magneettisten ominaisuuksien vaihteluiden taustalla.
Paramagneettiset ja diamagneettiset aineet luokitellaan heikosti magneettisiksi materiaaleiksi, kun taas ferromagneettiset aineet luokitellaan voimakkaasti magneettisiksi materiaaleiksi.
Termi "magneettiset materiaalit" viittaa yleensä voimakkaasti magneettisiin materiaaleihin. Nämä materiaalit luokitellaan pehmeisiin magneettisiin materiaaleihin ja koviin magneettisiin materiaaleihin sen perusteella, kuinka helposti ne voidaan demagnetoida magnetoinnin jälkeen. Helposti demagnetoituvia materiaaleja kutsutaan pehmeiksi magneettisiksi materiaaleiksi, kun taas vaikeasti demagnetoituvia materiaaleja kutsutaan koviksi magneettisiksi materiaaleiksi. Yleensä pehmeillä magneettisilla materiaaleilla on alhainen remanenssi, kun taas kovilla magneettisilla materiaaleilla on korkea remanenssi.

