Puolijohteiden, optoelektroniikan ja uuden energian aloilla substraattimateriaalin luontaiset fysikaaliset ominaisuudet eivät usein riitä täyttämään laitteiden yhä tiukempia suorituskykyvaatimuksia. Ohutkalvotekniikan ydin on erittäin ohuen kerrostetun kerroksen käyttö, jonka paksuus vaihtelee muutamasta nanometristä useisiin mikrometreihin ja joka muuttaa materiaalin pinnan optisia, sähköisiä ja suojaavia ominaisuuksia vaarantamatta alla olevaa substraattirakennetta.
Eristyskalvot ja metalliset liitännät, joita käytetään signaalin eristämiseen ja johtamiseen mikrosirujen sisällä, tarkkuuslinssien heijastamattomiin pinnoitteisiin ja akkuelektrodien nanosuojakerroksiin, ohuet kalvot ovat kehittyneet paljon pidemmälle kuin yksinkertaiset "suojapinnoitteet". Mikä tahansa mikroskooppinen virhe - olipa kyse kidehilajärjestelystä, kidelaadusta, pinnan tasaisuudesta tai sisäisestä jännityksestä - vaikuttaa suoraan lopullisen laitteen saantoon ja käyttöikään.
Näin ollen ohutkalvoteknologian kehitys on siirtymässä pois perinteisestä, yksinomaan empiiriseen kokemukseen perustuvasta yritys-erehdysmenetelmästä. Oikean tasapainon saavuttaminen toisistaan riippuvien parametrien, kuten kalvon tiheyden, adheesion ja sisäisen jännityksen välillä erittäin kapeassa kasvuikkunassa, on edelleen kaikkien kehittyneiden ohutkalvoprosessien ydinhaaste.

